Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Young Living on vuonna 1993 perustettu perheyritys, joka on maailman johtavin eteeristen öljyjen valmistaja.

Moni meistä haaveilee tekevänsä unelmistaan ammatin. Suurimmalle osalle meistä unelmat eivät koskaan konkretisoidu ammatiksi, mutta D. Gary Youngille unelmista tuli totisinta totta: hänestä tuli modernin eteerisen öljyliikkeen perustaja ja johtohahmo.

Yhdysvalloista, Idahosta kotoisin oleva Gary muutti nuorena Kanadaan, jossa perusti oman karjatilan sekä suoritti metsänhakkuuta. Harjoitettuaan metsänhakkuuta ja karjatilan hoitoa viiden vuoden ajan Young joutui vakavaan onnettomuuteen hakkuiden aikana ja loukkaantui pahoin. Hän joutui pyörätuoliin, eikä hänen enää uskottu kävelevän, mikä aiheutti hänelle vuosia kestäneen kivun ja masennuksen. Karjapaimenen sisukkuudella Young alkoi tutkia erilaisia keinoja parantaa terveyttään ja hyvinvointiaan, mihin kuuluivat myös yrttien ja terveellisen ravinnon tuomat edut.

Tämä oli Youngin henkilökohtaisen tutkimusmatkan alkupiste, sillä hän halusi oppia kaiken mahdollisen luonnonmukaisesta terveyden edistämisestä ja tutustui tätä kautta myös eteerisiin öljyihin. Youngin päättäväisyys saavuttaa fyysinen ja henkinen hyvinvointi yhdistettynä hänen elinikäiseen rakkauteensa luontoa kohtaan ajoi häntä oppimaan eteerisistä öljyistä kaiken opittavissa olevan — niiden tuottamisesta aina niiden terveysvaikutuksiin.

Gary opiskeli ravitsemusta, biokemiaa ja eteerisiä öljyjä eri puolella maapalloa, Young osti ensimmäisen maatilatilkkunsa toukokuussa 1992 St. Maries -vuoristosta Idahosta.
Tällä maatilalla hän viljeli ensimmäisen kerran laventelia, myskisalviaa, timjamia ja piparminttua, ja maatilasta tuli uusien tislauskäytäntöjen tutkimuspaikka.

Hän löysi vaimonsa Maryn Salt Lakessa joulukuussa 1992. Ja he perustivat yhdessä Young Living Essential Oils yrityksen v.1993, menivät naimisiin vuonna 1994, heillä on kaksi poikaa, Jacob ja Josef.

Matkoillaan Gary pääsi opiskelemaan eteeristen öljyjen tislaustapoja ja hän tajusi, miten suuria eroja öljyjen laaduissa oli. Hän ymmärsi, että valmiiden öljyjen ammattimainen analysointi oli öljyjen puhtauden ja tehokkuuden kannalta välttämätöntä.
Garyn asiantuntemus ja omistautuminen johti Seed to Seal® eli siemenestä sinettiin -periaatteen luomiseen. Kyseinen periaate takaa, että Young Living myy vain 100-prosenttisen puhtaita, luonnollisia eteerisiä öljyjä!

Gary ei ollut liikemies, vaan ihminen, joka omistautui etsimään tietoa terveydestä ja luonnon antimista, niin paljon kuin vain pystyi löytämään. Young Livingin kautta hän on voinut jakaa öljytietouttaan miljoonien ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Siten hän on voinut auttaa ihmisiä elämään terveellisempää ja monimuotoisempaa elämää.
Garyn laajan kasvituntemuksen ansiosta Young Livingin eteeristen öljyjen ja öljysekoituksen kokoelmasta tuli maailman suurin. Samalla, kun Gary oli vastuussa Young Livingin toiminnoista, hän oli silti tiiviisti mukana maatilojen toiminnassa varmistaakseen, että Young Livingin maatilat noudattivat korkealuokkaisia kasvatus-, korjuu- ja tislausprosesseja.
Garyssä tiivistyi koko Young Living, yritys jolle jokaisen ihmisen hyvinvointi on tärkeää.

Garyn visiona oli saada eteeriset öljyt käyttöön jokaiseen kotiin, Gary ja Mary yhdessä tekivät Young Livingistä firman, jonka uskollisille asiakkaille suunnitellulla kuukausitilaus (Essential Revards) ohjelmalla on aivan jokaiselle mahdollista vähentää synteettisiä kemikaaleja jokapäiväisessä arjessaan.