Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

YOUNG LIVING ON VUONNA 1994 PERUSTETTU PERHEYRITYS

Young Living on vuonna 1994 Kanadalaisen karjatilallisen Gary Youngin ja Mary Youngin perustama perheyritys.

Young Living sai alkunsa kun Gary Young joutui 24 vuotiaana vakavaan onnettomuuteen metsänhakkutöissä ja loukkaantui pahoin, hän makasi kolme viikkoa koomassa, halvaantui ja joutui pyörätuoliin, eikä hänen uskottu enää koskaan kävelevän mutta toipui terveellisen ravinnon ja ravintolisien tuomilla eduilla ja tutustui eteerisiin öljyihin.

Gary matkusteli ympäri maapalloa ja opetteli kaiken terveellisestä ravinnosta, ravintolisistä, biokemiasta ja eteerisistä öljyistä kaiken opittavissa olevan tiedon, niiden terveysvaikutuksista niiden tuottamiseen ja tislaamiseen. Hän innostui asiasta niin, että alkoi toteuttaa oppimistaan ja viljellä laventelia, myskisalviaa, timjamia ja piparminttua ja hän rakensi myös ensimmäisen tislaamonsa.

Gary oppi, että paras eteerinen öljy vaatii puhtaan maaperän ja siemenet, sen että kasvit kasvavat niille ihanteellisissa olosuhteissa, myös se että ne tislataan tarpeeksi hitaasti ja oikeassa lämpötilassa on öljyjen tehokkuuden kannalta välttämätöntä.
Koska markkinoilla on paljon huonolaatuisia eteerisiä öljyjä, eikä luomusertifigaattikaan takaa eteerisen öljyn puhtautta päätyi Gary Seed to Seal® eli siemenestä sinettiin -periaatteen luomiseen joka takaa täydellisen oikeanlaisen valmistusprosessin.

Seed to seal periaate takaa, että Young Living myy vain 100-prosenttisen luonnollisia, puhtaasti tuotettuja eteerisiä öljyjä! Young Livingin yksittäisöljyissä on vain sitä kasvia mitä pullossa sanotaan olevan, mutta osa sekoitusöljyistä tarvitsee sekoittumisen vuoksi sekaan kasviöljyä, (esim manteli, auringonkukansiemenöljy) ja sekin on puhdasta, parhaimmalla mahdollisella tavalla tuotettua öljyä.

Garyn laajan kasvituntemuksen ansiosta Young Livingin eteeristen öljyjen ja öljysekoituksien kokoelmasta tuli maailman suurin sekä Young Livingin koko tuotevalikoimasta kasvoi markkinoiden laajin. Me saamme tilattua kaikki ravintolisät, pesuaineet, kodin puhdistustuotteet, meikit, ihonhoitotuotteet, tuotteet vauvoille sekä eläimille jne. kätevästi samasta firmasta.

Garyn visiona oli saada eteeriset öljyt ja luonnonmukaiset, puhtaat tuotteet käyttöön jokaiseen kotiin ja nykyään Young Living on maailman johtavin eteerisiä öljyjä valmistava firma.

KAIKKI SE MITÄ LAITAT IHOLLESI IMEYTYY VERENKIERTOOSI.

SITÄ MITÄ LAITAT IHOLLESI, MILLÄ PESET VAATTEESI JA SIIVOAT KOTISI PITÄISI PYSTYÄ MYÖS SYÖMÄÄN.

-Gary Young